Sarjakuvataidelinja
Sarjakuvataidelinjalla perehdytään sarjakuvien tuottamiseen monin tavoin. Piirtäminen ja siinä parantuminen on olennaista, lisäksi tulevat tutuiksi työvälineet, kuvallinen kerronta ja käsikirjoittaminen sekä omien töiden esittely digitaalisessa muodossa, unohtamatta sarjakuvan historiaa ja erilaisia ilmenemismuotoja maailmalla.
Koulutuksen kesto 1.10.2012-31.5.2013
Opiskelu
Opetuksessa keskeistä on tukea piirtäjän omaa ilmaisua, mutta samalla kehittää monipuolisesti hänen kuvaamataitoaan myös maalaamisen ja mallista piirtämisen aloilla. Linjalla vierailevina opettajina toimivat kotimaiset sarjakuvanammattilaiset. Näkyvyyden hankkimiseksi ja taiteellisten kykyjen tutustuttamiseksi ulkomaailmaan toteutetaan linjalla ulkoisia projekteja sanomalehtisarjakuvasta erilaisiin kuvitustehtäviin, julkaistaan töitä blogissa internetissä sekä pidetään näyttely Rovaniemellä. Oma osansa oppimäärässä on vielä taloudellisten ja ammatillisten tekijöiden tuntemisella, joihin lukeutuu mm. tekijänoikeus, verotus ja apurahamahdollisuudet. Lopuksi paneudutaan jatkosuunnitelmiin ja koulujen ennakkotehtävien työstämiseen.
Tutustu sarjakuvalinjan blogiin
Hakeminen, kustannukset
Pääsyvaatimuksena on vähintään 16 vuoden ikä ja oppivelvollisuuden suorittaminen.
Linjalle haetaan 13.9.2012 mennessä:
- opinto-oppaassa olevalla tai opiston toimistosta saatavalla hakulomakkeella TAI
- tulostettavalla hakulomakkeella TAI
- sähköisellä hakulomakkeella
Puolihoito 86 €/vko
Täysihoito 116 €/vko/2hh/solu
Täysihoito 140 €/vko/1hh/solu (1 hh soluasuntoja rajoitettu määrä)
Lisäksi materiaalimaksuja noin 100 - 150 €.
Täysihoito sisältää opetuksen, asumisen ja ruokailut (aamiainen, lounas, päiväkahvi, päivällinen) /5 pv/vko. Puolihoito sisältää opetuksen, lounaan ja päiväkahvin /5 pv/vko.
Opintoihin voi hakea toisen asteen opintotukea.

Lisätietoja
Rovala-Opisto
Rovala 5
96100 ROVANIEMI
puh. 040-4873010 tsto
fax (016) 312 870
e-mail: rovala-opisto@rovala.fi







