Onko vapaat sivistystyöt tehty?

2 toukokuu 2014

Näin kysyi vuonna 1990 Valkeakosken kansalaisopiston rehtori Juha Sihvonen. Silloin valtio suunnitteli vapaan sivistystyön oppilaitosten mm. kansalais- ja kansanopistojen rahoituksen leikkaamista, ja tämä myös tapahtui. Menoperusteisesta valtionosuusjärjestelmästä siirryttiin suoriteperusteiseen järjestelmään vapaan sivistystyön oppilaitoksissa 1992-93. Tapahtui paljon muutakin; valtionosuus pieneni, omarahoitusosuudet kasvoivat, päätösvaltaa siirtyi opetusminiteriöltä oppilaitosten omistajille, useita rajoituksia opintojen järjestämiseen poistui jne. Kaiken kaikkiaan toimintaedellytykset ja rahoitusmuodot loppujen lopuksi laajenivat, vaikka isot muutokset pelottivat. Ennen tämän konkreettisen muutoksen toteutumista rehtori Sihvonen päätyi kuitenkin siihen, että vapaata sivistystyötä tarvitaan edelleen. Ja näin oli, vaikka vapaan sivistystyön oppilaitosten toiminnassa tapahtui aluksi notkahdus huonompaan suuntaan. Pikkuhiljaa toiminta vapaan sivistystyön oppilaitoksissa kasvoi ja toiminta vahvistui.

Entä nyt, kun maan hallitus päätti huhtikuun alussa leikata vapaasta sivistystyöstä 18, 5 miljoonaa euroa vuonna 2017? Vielä marraskuussa 2013 opistoväellä oli tieto, että leikkaus rahoituksesta on 8,5 miljoonaa, ja että se tapahtuu aikaisintaan vuonna 2016. Perjantaina 4.4. iltapäivällä kuitenkin uutisoitiin, että jo ensi vuonna vähennys on 10 miljoonaa, ja loput 8,5 miljoonaa vuonna 2017.

Maamme hallitus on tekemässä päätöksiä, jotka haavoittavat ja jopa täysin romuttavat vapaan sivistystyön oppilaitosten toiminnan. Kansanopistoihin kohdistuu vapaan sivistystyön rahoituksen leikkaamisen lisäksi resurssivähennykset ammatillisesta perustutkinnosta ja ammatillisesta lisäkoulutuksesta. Rahoituksen leikkaamisen lisäksi on suunnitteilla oppilaitosten rakenneuudistus. Tavoitteena hallituksella on riittävän isojen vapaan sivistystyön yksikköjen muodostuminen. Kyse on keskittämisestä.

Lain mukaan kansalaisopistot ovat paikallistason toimijoita ja alueellisiin sivistystarpeisiin pohjautuvia oppilaitoksia, jotka tarjoavat mahdollisuuksia omaehtoiselle oppimiselle ja kansalaisvalmiuksien kehittämiselle. Kansalaisopistot ovat osassa maata lähes ainoa sivistyksellisiä oikeuksia turvaava aikuiskoulutusta ja kulttuuria toteuttava organisaatio. Todennäköistä on, että koulutustarjonta tulee vähenemään etenkin harvaan asutuilla alueilla. Jo tähän mennessä Lapin kansalaisopistojen valtionosuustuntimäärä on kuuden viimeisen vuoden aikana vähentynyt keskisuuren opiston verran eli yli 15 500 tuntia. Tämä tuleva leikkaus tarkoittaa vääjäämättä, että kansalaisopistopalvelut eivät tule enää yltämään joka kylään eivätkä ole kaikkien saavutettavissa. Rahoitusleikkaus tarkoittaa myös kurssi- ja koulutusmaksujen kohoamista. Eniten näistä muutoksista tulevat kärsimään työttömät, pienituloiset, ikääntyvät sekä henkilöt, jotka asuvat kaukana oppilaitoskeskittymistä. Tämän rahoitus- ja rakennemuutoksen jälkeen ei voida enää puhua lain edellyttämistä elinikäisen opiskelun ja omaehtoisen opiskelun mahdollisuuksista. Opistot eivät pysty enää edistämään tasapuolisesti ihmisten monipuolista kehittymistä, hyvinvointia, aktiivista kansalaisuutta ja yhteisöllisyyttä.

Muutos on siis valtava ja vaikutuksiltaan huomattavasti suurempi kuin 1990 luvun alussa. Sen perusteella rehtori Juha Sihvosen kysymys nyt yli 20 vuotta myöhemmin on uudestaan ajankohtainen. Jotta voisimme todeta, että vapaan sivistystyön oppilaitoksia tarvitaan edelleen ja että toiminta ylipäätään on mahdollista jatkua, on vapaan sivistystyön oppilaitosten paikallisella ja maakunnallisella tasolla ryhdyttävä yhdessä miettimään erilaisia vaihtoehtoja. Nyt jos koskaan on aika yhdistää voimat, ylittää rajat ja miettiä, miten vapaa sivistystyö selviää tästäkin ahdingosta niin, että kohta ei tarvitse todeta ”Vapaat sivistystyöt on tehty!

Pirkko Vuoti-Vainikka
Rovaniemen kansalaisopiston rehtori