Vapaata sivistystyötä tarvitaan edelleen!

16 helmikuu 2012

Kansalaisopistot ovat vapaan sivistystyön laajin oppilaitosmuoto edelleenkin, kun verrataan lukumäärää, alueellista kattavuutta ja opiskelijamääriä. Opistojen yli satavuotinen historia on keskeinen osa maamme kansansivistyksen ja aikuiskoulutuksen historiaa. 1990 –luvun alkupuolella nykyisin Valkeakoski-opiston johtavana rehtorina toimiva Juha Sihvonen kysyi, vieläkö kansalaisopistoja tarvitaan ja mikä on niiden rooli aikuiskasvatuksen ja –koulutuksen kentässä. Kysyttiin myös, onko vapaat sivistystyöt jo tehty. Juha Sihvonen vastasi silloin ja on edelleen sitä mieltä, että opistoja tarvitaan yhä.

Samaa mieltä olivat silloin ja ovat edelleenkin ne yli 650 000 kansalaisopistoissa opiskelevaa, jotka käyttävät ahkerasti opistojen monipuolisia palveluja. Kansalaisopistojen merkitystä korostaa myös nykyinen opetusministeri Jukka Gustafssonin, sillä hän pitää tärkeänä, että kansalaisopistot pystyvät vastaamaan kansalaisten tarpeisiin joustavasti ja nopeasti. Mutta miten kansalaisopistot pystyvät vastaamaan tähän haasteeseen, kun valtio on vähentänyt tälle vuodelle radikaalisti kansalaisopistojen valtionosuutta? Ja miten opistot pystyvät toteuttamaan vapaan sivistystyön kehittämisohjelmassa (2012-2016) mainittuja tehtäviä: kantamaan vastuuta koulutuksen ulkopuolelle jäävien ryhmien opiskelusta ja edistämään kansanvaltaisuuden, tasa-arvon ja moniarvoisuuden toteutumista suomalaisessa yhteiskunnassa?

Yhtälö käy mahdottomaksi, vaikka opistoissa olisi kuinka innostusta ja halua toimia kaiken ikäisten helposti saavutettavana oppimiskeskuksena, kun taloudelliset resurssit vain vähenevät. Eikä opistojen ylläpitäjilläkään, kunnilla tai yksityisillä yhteisöillä, ole rahaa paikata valtionosuuksien leikkauksia. Opetusministerin mielestä vapaa sivistystyö vastaa tulevaisuuden haasteisiin parhaiten tiivistämällä ylläpitäjä- ja oppilaitosrakennettaan. Toisaalta hän pitkän linjan vapaan sivistystyön toimijana ja kehittäjänä on jossain määrin huolissaan siitä, että kansalaisopistoja yhdistetään, vaikka kaikkialla yhdistäminen ei kuitenkaan ole toiminut toivotulla tavalla.

Eri kansalaisopistojen voimavarojen, asiantuntijuuden ja resurssien yhdistäminen auttaa ja vahvistaa opiston toimintaa niillä alueilla, missä välimatkat opistotoiminnan toteuttamiseksi ovat inhimilliset. Oppilaitosrakenteen muuttaminen on monessa tapauksessa ollut tuhoisa vapaalle sivistystyölle ja sen kehittämiselle. Tästä on jo nyt ikäviä kokemuksia, sillä vapaan sivistystyön tekijät ovat omalla alallaan erityisasiantuntijoita.

Näiden haasteiden ja tehtävien edessä ei riitä lausuma, että ” jokaisessa elinvoimaisessa kunnassa pitäisi olla kansalaisopisto, yhteisön kulttuurinen ja sivistyksellinen generaattori ja kehittäjä”, kuten opetusministeri on todennut Sivistysnetille antamassaan haastattelussa. Vaan tarvitaan konkreettisia toimia eli rahaa opistoille, jotta ne voivat toteuttaa paikallista koulutus- ja sivistystehtävää. Myös kunnissa tulisi päättäjien ymmärtää kansalaisopistot monipuolisina oppimisyhteisöinä, joissa työssä käyvät, työttömät, lapset, nuoret ja seniorit voivat toteuttaa ja kehittää itseään, luoda uusia sosiaalisia kontakteja, saada osaamista ja voimavaroja vaativaan työhön sekä edistää omaa fyysistä ja psyykkistä hyvinvointiaan.

Toivomme, että opetusministeri pitää kiinni lupauksestaan kehittää vapaata sivistystyötä snellmanilaisessa hengessä. Lisäksi toivomme, että hän lisää kansalaisopistoille taloudellisia resursseja, jotta ne pystyvät hoitamaan niille annetut tehtävät.

Pirkko Vuoti-Vainikka, rehtori