Rovalan Setlementti 90 vuotta

Kirjoittanut Ossi Takkinen | 11 tammikuuta 2013 | 0 Kommentti(a)

Tags: , , , ,

Setlementtityötä Lapissa

Suomalainen setlementtityö sai sijansa Lapissa vuonna 1923, jolloin Rovalan Setlementti ry:n toiminta käynnistyi Rovaniemellä. Perustajana toimi Suomen Setlementtiliitto, silloin nimeltään Teollisuusseutujen Evankelioimisseura. Pastori Aaro Tolsan tultua Rovaniemelle alkukesästä 1923 varsinainen setlementti-toiminta käynnistyi metsätyömiestyön ja samana syksynä Rovaniemen kansalaisopistotoiminnan osalta. Näiden lisäksi edelleen aktiivisessa toiminnassa olevista työmuodoista Palosalmen metsätyömieskoti, nyk. Palosalmi-koti, perustettiin 1940-luvun lopulla ja nykyisen Rovala-Opiston toiminta käynnistyi kansankorkeakoulutoimintana 1951. Yhteiskunnallisesti voimakasta muutoksen aikaa oli 1960- ja 1970-luvut ja se näkyi myös setlementtityössä, mm. metsätyömiestyön merkitys väheni yleisestikin. Vuoden 1981 alussa rakennettiin Pohjolankatu 42:n kerrostalo ikäihmisiä varten ja edelleen 1992 ikäihmisille Jokkakallion asumispalvelukeskus ja siihen laajennusosa Arvola vuonna 2002. Viimeisimpänä vanhustyön kohteena valmistui loppuvuonna 2012 Jokkakallion asumispalvelukeskuksen 2. vaihe. Mielenterveystyön haasteisiin Rovala vastasi perustamalla Jokkatuvan vuonna 1998 ja nuorten päihdetyön haasteisiin vastattiin perustamalla vuonna 2000 Lapin nuorten päihde- ja huumeklinikka Romppu.

0 Kommentti(a) | Lue koko kirjoitus