TEKSTIN KOKO: A A A

NUORISOTYÖ

Rovalan Nuoret ry

Yhdistys on puoluepoliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton nuorisojärjestö, jonka perusajatuksena on antaa lapsille ja nuorille mahdollisuus harrastaa ja toimia yhdessä.

Harrastekerhotoiminta

Harrastekerhotoiminnan tavoitteena on luoda lasten ja nuorten vapaa-ajalle mukavaa ja virikkeellistä toimintaa turvallisissa puitteissa. Kerhot on suunnattu 5–14-vuotiaille lapsille ja nuorille. Ohjaajina toimivat 14–18-vuotiaat nuoret, jotka yhdistys itse kouluttaa.

Tarkoituksena on antaa nuorille ohjaajille eväät itsenäiseen työskentelyyn ja antaa samalla työkokemusta ja rohkeutta ottaa vastaan elämän haasteita. Nuoret ovat itse mukana harrastekerhojen toteuttamisessa suunnittelusta ja tiedottamisesta lähtien. Toiminnan kautta lapsilla ja nuorilla on myös mahdollisuus osallistua erilaisiin urheilutapahtumiin sekä leireille ja retkille.

Iltapäiväkerhotoiminta

Iltapäiväkerhojen tarkoituksena on tarjota 1- ja 2-luokkalaisille turvallinen toimintaympäristö koulupäivän jälkeen. Toimintaa järjestetään lukuvuoden koulupäivien aikana klo 11–17. Rovaniemen kaupunki vastaa aamu- ja iltapäivätoiminnan lain mukaisesta järjestämisestä. Yhtenä toiminnan tuottajana on Rovalan Nuoret ry, jolla on kerhoja Katajarannalla, Ounasrinteellä, Rovalassa, Rantavitikalla, Vaaranlammella sekä Viirinkankaalla.

Iltapäivätoimintapaikat ilmoitetaan haettavaksi kouluun ilmoittautumisen yhteydessä. Samaan aikaan hakulomakkeet jaetaan koulussa 2. vuosiluokan ja erityisopetuksen oppilaille. Iltapäivätoimintaan pyritään ottamaan kaikki paikkaa tarvitsevat 1–2-luokkien sekä erityisopetuksen 1–3-luokkien oppilaat, päätökset iltapäivätoimintaan ottamisesta tekee kuitenkin kaupunki.

Yhteystiedot

PÄIVITETTY 15.05.2012